Kuulumisia

Melkein vuosi on vierähtänyt ja täällä sitä taas ollaan 🙂

Minulla oli ilo olla Cafe au laitin haastattelemana. Mikäli sinua kiinnostaa kuulla kuinka kaikki oikeastaan alkoi niin voit kuunnella haastattelun täällä: http://www.menaiset.fi/blogit/cafe-au-lait/teinirakkaus-kestanyt-maailman-tuulet-katri-ja-kaitsu-loysivat-paikkansa

Suosittelen kuuntelmaan Cafe au laitin muitakin podcasteja mikäli ulkosuomalaisten elämä kiinnostaa. Toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita jokaisessa podcastissa!

Lapset ovat tällä hetkellä Suomessa töissä kummatkin, kesän jälkeen heilläkin tulossa uusia muutoksia elämään, pojalla aikaisemmin, tyttärellä sitten kun on vähän säästöpossu lihonnut. Niistäkin sivutaan podcastissa.

Näin ne lapset kasvaa, kuvien välillä n 16 vuotta. Tuo kuva, jossa lapset ovat pieniä on mun kaikkien aikoijen lemppari. Ne on niin suloisia ❤

lapset

isotlapset

 

Itse olen aloittanut uuden yrityksen. Voit käydä tutustumassa siihen täällä http://www.casamaku.com/ Tulen myöhemmin kertomaan lisää siitä mitä Casa Maku oikeastaan tekee. Liitythän seuraajaksi Instagramiin ja Facebookkiin ja tilaa uutiskirje jos haluat olla mukana meidän kampanjassa!

Mitä sinulle kuuluu?

Mainokset

Katalonian Ralli

MM-rallin osakilpailu Kataloniassa ajetaan lokakuun puolessa välissä. Olemme käyneet seuraamassa erikoiskokeita ja rallitapahtumia melkein joka vuosi. Erikoiskokeet ajetaan lähiympäristössä Saloun kaupungin toimiessa rallin pääpaikkana. Monet kuskit pitävät aslfattipätkiä kisan parhaana antina. Mm Latvala sanoi ennen tämän vuoden kisaa seuraavasti ”Lauantain ja sunnuntain asvalttitiet ovat upeita. Sen lähemmäksi rata-ajoa ei rallissa pääse.”
ralli

Tänä vuonna päätimme miehen ehdotuksesta mennä katsomaan rallia jalan. Keskiviikon ja perjantain välisenä aikana täällä tuli vettä kuin aisaa ja joka paikka tulvi. Henkilövahingoiltakaan ei vältytty. Kaupunkien kaduilla tuli niin paljon vettä että pahimmissa paikoissa autot vain valuivat vesimassojen mukana. Harmi niitä turisteja, jotka tulivat seuraamaan rallia ”aurinkoiseen Espanjaan”. Mainostaisin näitä matkoja tähän aikaan vuodesta vähän eri lauseella, koska lokakuussa kelit voivat olla mitä vaan 30 asteen helteestä 15 asteen koleuteen sateen piiskatessa täysillä.

Perjantai-iltana ilma alkoi onneksi selkenemään ja lauantaina iltapäivällä pääsimme matkaan auringon paistaessa. Menimme katsomaan sunnuntain erikoiskokeita. Matkaa kisapaikalle oli 10 kilometriä, nousumetrejä tuli reilu viisisataa, laskua pikkaisen vajaa. Meidän teltta ei ole kannettavaa kokoa, joten mies oli vienyt teltan paikalle aikaisemmin autolla. Puoliso kävi myös lauantaiaamuna reippaasti seuraamassa aamun ensimmäisen erikoiskokeen fillarilla itseni vielä ollessa unten mailla.

Rinkoissa meillä oli makuupussit, puhallettavat alusta, pieni kattila, retkikeitin, vaihtovaatteet, pelikortit , ruokaa, koiran ruokaa sekä viiniä. Pitäähän sitä kisajuomaa olla. Ja vesipullot tottakai, matkalla juotiin vettä, viini säästettiin määränpäähän.

fullsizerender

Mars matkaan. Rinkka oli aika painava, sauvat auttoivat etenemistä.

fullsizerender-5

Reitti oli kaunis.

fullsizerender-1

5 kilometrin kohdalla oltiin aika ylhäällä. Matka jatkui tämän jälkeen suurimmaksi osaksi alamäkeä tai tasaista.

fullsizerender-4

Kerta lähdimme matkaan vasta myöhään iltapäivällä saavuimme perille juuri auringonlaskun aikaan. Alueella on useita tuulimyllyjä.

fullsizerender-3

Yöllä taivaalla loisti superkuu. Kerta kameraa ei ollut mukana oli tyydyttävä kännykkään.

fullsizerender-6

Alueelle oli jo lauantaina tullut paljon porukkaa. Rallikatsojat nukkuivat teltassa tai asuntovaunuissa. Illalla tuli vilu, ei puhettamaan ”Espanjan lämmöstä”

img_6352

Meitä nauratti kun jokainen koju tarjosi samanlaista ruokaa. Kovin oli lihapitoista, onneksi aina saa olutta ja ranskalaisia 😛 No ehkä se kasvisruoka tavoittaa ralliväenkin jossain vaiheessa.

fullsizerender-8

Teltassa lämmitimme omat pöperöt. Olin tehnyt kotona valmiiksi pastaa soijarouhe-tomaattikastikkeessa. Kyllä maistui. Ihan tuli teiniajan festariajat mieleen, kuranen telttapaikka kruunasi muistelot.  Ruoan jälkeen pelasimme korttia ja tyhjensimme mukana tuodun viinipullon.

Iso osa katsojista oli noin 20-25 vuotiaita ja meininki oli sen mukaista. Viritetyissä autoissa raikasi musiikki aamuun asti, ilma oli sakeana savusta pilven polttelun jäljiltä ja pöydät notkuivat drinksutarvikkeita. Onneksi pystytimme teltan vähän syrjempään niin vältyimme pahimmalta mölyltä. Heräsin kuudelta aamulla hetkeksi siihen kun musiikki vielä raikasi jossain.

fullsizerender-9

Ennen kahdeksaa kömmimme teltasta ulos, suuntasimme kahville ja

fullsizerender-12siirryimme katsomaan rallia. Väkeä oli paikalla paljon. Tämä oli rallin viimeinen erikoiskoepätkä. Ensimmäinen ajettiin klo 08 aamulla, toinen klo 12 päivällä. Tuo liikenneympyrä piti ajaa läpi ennen maalia. Ne jotka eivät taistelleet voitoista saattoivat ajaa sen kaksi kertaa läpi. Siitä seurasi aina raikuvat aploodit ja huudot.

Kahteen mennessä oli parhaimmat autot ajaneet, teltta laitettu kasaan ja me suuntasimme kotimatkalle.

fullsizerender-7

Montsant-vuori näkyi kisapaikan kukkulalta. On se vaan kaunis näky.

fullsizerender-10

Koirilla riitti energiaa melkein koko kotimatkan ajan. Jahtasivat toisiaan pitkin metsää mutta noin 2 kilometriä ennen kotia puhti loppui koirilta.

fullsizerender-11

Luna oli niin väsynyt ettei edes huomannut käärmettä, jonka yli käveli. Yritin ottaa kärmeksestä kuvan, mutta siitäkös se suivaantui ja pakeni äkkiä ryteikköön.

Kotona väsymys iski meihin kaikkiin. Koirat sammuivat kuin saunalyhdyt sohvalle ja uni tuli meilläkin saunan jälkeen silmään. Oli hyvä rallireissu, tämähän pitää ottaa tavaksi!

Viinirypäleiden sadonkorjuu

Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa Prioratissa ja Montsantissa kerätään vuoden viinisato. Olen osallistunut alueella toimivan valokuvauskerhon retkiin ja tällä kertaa kävimme kuvaamassa sadonkorjuuta.

img_2971

Saavuimme viinitilalle klo 10 aamulla. Harmillisesti oli pilvinen päivä, se tiesi huonompia kuvia.

img_3068

Kuvaukskohteemme oli pieni perhetila. Heillä oli podenco-rotuinen koira pellolla mukana ja yllättäen olin se, jonka kameran tähtäimeen koira joutui monta kertaa.

viini1

Aamu alkoi vaaleiden rypäleiden keruulla.

img_3039

Hyvin maastoutuivat maisemaan.

viini2

Tertut leikataan varovasti irti rungosta ja siistitään ylimääräiset osat pois ennenkuin laitetaan ämpäriin.

viini4

Kun ämpäri on täynnä kipataan tertut traktorin lavalle. Podenco-koira auttoi jyrsimällä kuolleita varsia. Ahkera apulainen.

viini3

Alueen tunnusmerkki Montsant-vuori häämötti taustalla.

 

viini5Kun valkoiset rypäleet oli kerätty siirryimme punaisten pariin. Tai no sinisiähän nuo ovat 🙂 Syksy oli värjännyt lehdet osittain tumman punaisiksi. Ruskaa voi ihastella myös viinipellolla.

img_3283

Rypäleet ovat tällä alueella pieniä ja hyvin makeita. Näistä syntyy vahvoja viinejä, alkoholia on yleensä 14-15 prosenttia ja viinien makumaailma on voimakas.

analysointi

Kerätyt rypäleet tuotiin osuuskuntaan, jossa ensiksi tarkastetaan rypäleiden sokeripitoisuus. Mittari näytti 14,5.

viini7Tämän jälkeen ne kipattiin myllyyn, josta ne siirtyvät seuraavaksi terästynnyriin käymään.

img_3499

Seinällä on antikkinen valotaulu, joka kertoo kunkin satsin tärkeät lukemat.

 

img_3502

Enologi työssään.

img_3343

Kiersimme kellaria. Osuuskunnan on suunnitellut Gaudin oppipoika Cèsar Martinell, modernistin suuntauksen arkkitehti. Hän on suunnitellut monia Katalonian viiniosuuskuntien kellareita, erityisesti Tarragonan maakunnan alueella.

img_3510

Ylhäällä oli hautumassa makeaa ranci-viiniä.

img_3537

Kaksi ylintä tynnyriä on toista sataa vuotta vanhoja.

img_3529

Alhaalla keskellä on kauppa. Terästynnyrit ovat nykyisin yleisesti käytössä. Usein viini laitetaan käymään terästynnyriin joksikin ajaksi, jonka jälkeen se siirretään esim tammitynnyriin kypsymään.

img_3545

Modernismin linjauksia.

viini10Kävimme myös terassilla ihastelemassa maisemia sekä katsomassa väkevän katalonialaisen ranci-viinin kypsymistä. Oppaamme kädessä rypäleet, joista on niin sanotusti puristettu kaikki ulos.

viini9Kiertelyn lopuksi maistelimme viinejä. Punaista, valkoista ja makeaa. img_3691Kippis, olipahan taas hieno kierros valokuvaajan vetämänä. Opimme valokuvauksesta (ja kameran asetuksista), alueen luonnosta, viininviljelystä sekä arkkitehtuurista. Lopuksi söimme yhdessä, käsittelimme kuvia ja teimme yhteisen esityksen päivän annista. 12 tunnin jälkeen olin kotona. Pitkä, mutta sitäkin antoisampi päivä!

Melkein Euroopan huipulla

Palaan vielä Ranskaan. Sillä aikaa kun mies valmistautui kisaan, tai toipui siitä, meillä oli likan kanssa aikaa vähän tutustua Chamonixia ympäröiviin maisemiin. Aikamme kisakaupungissa oli vähäistä ja enemmän tai vähemmän univajeen siivittämää (meillä kaikilla), joten kovin syvällisesti emme ehtineet Chamonixiin tai ympäristöön tutustua. Jotain ehdimme kummiskin nähdä ja meidän tapauksessa valinta on lähes aina joku luontoreitti.
img_2463

Chamonix sijaitsee kilometrin korkeudessa, laaksossa jota reunustaa Alpit. Kaupunki kärsii huonosta ilmanlaadusta, ympärillä on mm jätteenpolttolaitos ja liikennekin rasittaa ilmaa saasteilla, jotka jäävät laaksoon. Kaunis paikka, mutta ongelmansa sielläkin.

img_1886

Chamonix on tunnettu laskettelijoiden keskuudessa. Kaupunki vetää paljon talviurheiluturisteja Alppien vuoksi ja sieltä löytyykin monelaisten kauppojen ja lukuisten ravintoloiden lisäksi paljon erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Mielenkiinnosta silmäilin aina välillä ravintoloiden ohi kulkiessa heidän menujansa ja kyllä siellä aina välillä oli tarjolla myös gluteenitonta tai jopa vegaanista syötävää.

No joo, takaisin asiaan. Halusimme tyttären kanssa käydä ylhäällä Alpeilla ja kerta aika oli puuttellista eikä sinne jalan kapuaminen tullut kysymykseen (taitais jäädä multa tekemättä vaikka ois aikaa, rankka ja vaikea reissu, joka on vienyt mm 2 suomalaista kuolemaan 2 vuotta sitten) päätimme ottaa kuuluisan Chamonix-Aiguille du Midi köysiradan ylös.

Aiguille du Midi ( pysäkki 3777m korkeudessa) on erittäin suosittu nähtävyys, joka vetää puoleensa liki puoli miljoonaa turistia joka vuosi. Joskus hissijono on pitkä, eli varaudu seisomiseen. Meillä oli tuuria ja selvisimme alle puolen tunnin jonottamisella.

Edestakainen lippu ylösAiguille du Midiin maksaa  58,50 euroa. Mitään halpaa lystiä se ei siis ole, mutta jos tänne asti tulee niin kyllähän Euroopan huipulla on käytävä. Kesäisinkin ylhäällä on yleensä kylmä, lämpötila saattaa olla jopa -10, joten ota lämmintä vaatetta mukaan vaikka alhaalla olisi kuuma.

Ylhäällä huipulla on mm ravintola ja matkamuistomyymälä sekä pari terassia, jossa voi ihastella maisemia ja syödä eväitä. Me saimme huipulle tullessa vuoronumeron hissiin saatesanoilla ”kahden tunnin päästä teidän hissi lähtee alas” Tytär oli tästä hyvin pettyny, hän luuli että voi ylhäällä lähteä tekemään patikointiretkeä 😀 Kokeneet kiipeilijät jatkavat usein tältä pysäkiltä Mont Blancin huipulle, joka on siis 4810 metrin korkeudessa.

img_2002

Köysirata avattiin vuonna 1955 ja viime vuonna se uusittiin. Viimeisin pätkä oli pelottovin. Plan de l’Aiguillessa vaihdetaan vaunua ja sieltä ylös huipulle matkalla ei ole yhtään tukipilaria. Matka  Plan de l’Aiguillesta on 2500  metriä. Noiden köysien varassa se raskas vaunu roikkui.

img_2047

Matka kestää Chamonixista 20 minuuttia. Vähän jänskätti tuolla roikkua. Vuoristoradasta selviää sentäs vähän nopeammin.

img_2053

Sanoin tyttärelle, että mitä jos tää jääkin jumiin? Siihen se vastasi ”Älä ole naurettava! Ajat joka päivä autolla ja liikenne on tilastollisesti paljon vaarallisempaa, miksei se pelota?” Niin, hyvä kysymys. Pitäisi muistaa ajatella järkevästi eikä antaa pelolle tilaa.

img_2032

Ylhäältä menee myös 30 minuuttia kestävä köysiratareitti Italian puolelle. Tämä oli vanha vaunu, jätetty roikkumaan muistona menneiltä ajoilta.

img_2036

Viikko vierailun jälkeen uutisissa kerrottiin onnettomuudesta, joka oli tapahtunut köysiradalla. Kova tuuli oli sotkenut vaunut ja vaijerit. Ihmiset jäivät jumiin yläilmoihin. 48 ihmistä pelastettiin helikoptereihin, mutta myrskytuuli keskeytti pelastusoperaation yön ajaksi. On siinä ollut jännät paikat monella. (mietin muuten että pissa- tai kakkahätä yläilmoissa ei ole kiva kaveri 😛 )Vaunuissa oli alunperin 110 ihmistä, kaikki pääsivät turvaan seuraavana päivänä. Tämä oli toinen onnettomuus historian aikana, aikaisemmin on sattunut yksi kuolemaan johtanut onnettomuus. Tilastollisesti siis edelleen turvallista.

img_1950

Ylhäältä aukesi hulpeat maisemat.

img_1965

Chamonix näkyi alhaalla laaksossa.

img_1957

Osa rinteestä oli jään ja lumen peitossa ja reippaat kiipeilijät tulivat jalan paikalle. Ilma oli muuten ohutta tuolla. Sen huomasi heti kun astui vaunusta ulos! Pian siihen tottui, mutta rappusia kävellessä hengästyi nopeasti.

img_1983

Kokeneilla kiipeilijöillä oli oikeanlaiset varusteet ennen matkaan lähtöä.

img_1989

Rinne oli jäässä ja ilman jäärautoja sieltä voisi tulla persmäkeä alas. Tai pahimassa tapauksessa tippua rotkoon.

img_1985

Me oltiin turisteja, joten varustelu oli sen mukaista 😉 Tällä kertaa oli lämmin ylhäälläkin, joten likka ei laittanut päälle mukana olleita pitkiä housuja.

img_1996

Melkein Euroopan huipulla.

img_2029

Mielelläni olisin pidempääkin maisemia ihastellut.

img_2000

Mies tuumasi myöhemmin että hän voisi huippua joskus tavoittaa likan kanssa kiipeämällä.

img_1959

Mä en ole varma haluanko mukaan, rankkaa se tulee olemaan ja ohut ilma tuo omat vaikeutensa. No aika näyttää. Onneksi siellä on tullut käytyä hissin avustuksella.

img_1893

Takaisin ”maan kamaralle” ja Les Houchesiin, jossa meillä oli loma-asunto. Sieltä lähdimme eräänä päivänä koko porukka Bellevuehen, joka sijaitsee 5 minuutin köysiratamatkan päässä, 1800 metrin korkeudessa. Kallista oli tämäkin lysti, lippu maksoi 17 euroa kappale.

img_2267

Ylhäältä lähtee lukemattomia polkuja ympäri Alppeja.

img_2266

Heti köysiratapysäkin vieressä on pieni ravintola. Osa nautti auringosta ravintolan nurmikolla lepotuoleissa.

img_2263

Tämä samainen vuoristo näkyi myös yhdessä ylemmässä kuvassa, huomasitko? Nyt oli näkymä 2 kilometriä alempaa.

img_2290

Lähdimme likan kanssa kävelemään polkua pitkin. Mies oli tullut 12h sitten maaliin eikä jaksanut kauheasti kävellä. Kumma juttu.

img_2271

Edellisen yön raekuuron tuotoksia oli siellä täällä maastossa.

img_2300

Vastaa tuli Ranskan PTL joukkue. Ajattelin, että he ehtivät juuri ja juuri maaliin. Ja niin kävikin, tämän retken jälkeen menimme katsomaan viimeisiä maaliin saapujia (UTMB ja PTL kisa) ja Ranskan joukkue ehti maaliin juuri hetkeä ennen maalin sulkemista. Saivat mielettömät suosionosoitukset! PTL on ns retkeilykisa, matkaa siinä tulee 290km, nousemetrejä huimat 26,500! Aikaa koitokseen on 150 tuntia. Tänä vuonna muistaakseni puolet joukkueista keskeytti tai eivät päässeet ajoissa maaliin. Todella rankka koitos.

img_2284

Kyllä täällä oli kaunista!

 

img_2303

Chamonix jäi vasemmalle puolelle kun likka jatkoi polkua ylöspäin.

img_2322

Otettiin vielä parit fotot ennekuin

img_2330

käännyttiin ja lähdettiin kävelemään takaisin miehen ja muun seurueen luo.

img_2333-version-2

Kaunista oli, tänne voisi palata! Onko Chamonix tai Alpit sinulle tuttu paikka?

Välimeren syvyyksissä

suk

Ehkä joku vanhaa blogia seurannut muistaakin, että järjestimme parina kesänä sukelluskursseja Cadaquessissa. Mies on sukellusopettaja (ei ole hänen ammattinsa) ja vuonna 2011 myös tytär osallistui kurssille. 10 vuotias terve lapsi voi suorittaa kurssin. Likka taisi olla silloin 11, muutamaa kuukautta vajaa 12. Hyvin tuo kurssin veti. Tytär on aina rauhallinen kuin viilipytty ja pärjäsi vedenalla erinomaisesti ja suoriutui hienosti kaikista tehtävistä mitä kurssiin kuuluu.

img-20160911-wa0003

Tässä olikin sitten parin vuoden tauko sukellushommista kun suuntaamme nykyisin vuorille ennemmin kuin merelle. Menneenä sunnuntaina päätimmekin lähteä sukeltamaan ja snorkkeloimaan isommalla porukalla. Itse kuuluin snorkkeloijien kerhoon vaikka sukelluskortti löytyy myös itseltäni. Anoppikin, joka oli täällä kylässä, tuli verestämään sukellustaitojaan. Hän suoritti kurssin samaan aikaan likan kanssa 5 vuotta sitten.

Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja tapasimme kaverimme lähellä L’Ametlla de Maria. Sen ympärillä olevat poukamat (esim Cala Vidre)  ovat hyviä sukelluspaikkoja. Mereen pääsee helposti hiekkarantaa pitkin, vesi on kirkasta ja kallioinen rantaviiva takaa monenlaista elämää veden alla. Alue on matalaa, harvemmin tarvii kymmentä metriä syvemmälle mennä.

img-20160911-wa0011

Sukeltamaan lähti kuuden hengen porukka. Alku oli aikamoista säätämistä kamojen kanssa. Likan liivi ja regulaattori vuosivat, onneksi viereisestä sukellusliikkeestä sai vuokrattua varakamat. Regu taas ei sitten sopinut pulloon, onneksi sukellusliikkeestä juostiin kiiresti apuun ja vaihdettiin liitoskappale. Tunti tai vähän reilukin siinä meni, että kaikilla oli sopivat ja toimivat kamat päällä. 30 asteen helteessä ei ole muuten kiva vetää märkäpukua päälle.

img-20160911-wa0007

Onneksi veteen oli lyhyt matka. Aluksi sukeltajat kävivät muutamat asiat muistinvirkistämiseksi läpi (kuten maskin tyhjennys veden alla) ennenkuin aloittivat varsinaisen sukelluksen. Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Seurasin itse harjoituksia yläpuolelta maskin avulla, helposti näki pohjaan asti kun sukeltajat istuivat ringissä pohjalla ja tyhjensivät maskejaan. Vesi oli pinnalta 28 asteista. Täydellistä siis.

img-20160911-wa0019

Me olimme Cala Vidressä, mutta joka paikassa Calafat-L’Ametlla de Mar-Cap de Santes Creus välillä on yhtä upeat maisemat. Vuoret näkyvät takana, vesi on kauniin turkoosia ja kirkasta, hiekkapoukamia ympäröi mäntypuiden peittämät kalliot. Tällä alueella on hieno polku, jota voi kävellä pitkin rannikkoa kymmeniä kilometrejä.

screen-shot-2016-09-15-at-10-18-11

img_7930

Sukelluksen jälkeen alkoikin jo olla nälkä. Kunhan kaikki kamat oli huuhdeltu ja laitettu kuivumaan istuimme ruokapöydän ääreen. Ystäväperheemme osti täältä talon viime vuonna ja pääsimme nyt ihastelemaan taloa remontin jäljiltä.

 

img_7931

Isäntäväki tarjosi erilaisia lihoja, itse tein tarjolle curryseitania. Siitä ohje myöhemmin.

img-20160911-wa0001

Ruoan jälkeen lepuutettiin vatsoja uima-altaalla.

img-20160911-wa0024

Mikäs siellä oli lilluessa. Oikein passeli, leppoisa sunnuntai.

Punaposket polulla

Joskus mä saan näitä älyttömiä ideoita, joita kadun heti kun olen suuni avannut. Niinku nyt menneenä viikonloppuna.

Olin sanonut ääneen miehelle ja likalla viikko takaperin että ”hei, mehän voitais likan kanssa tehdä se 30 kilometrin reitti Porreraan. Sehän on mukavan helppo, aika helposti se meni viime vuonna kun tein sen miehen kanssa”

Tytärhän oli into piukeena ajatuksesta ja pakko se oli lauantaina sitten lähteä matkaan. Olimme suunnitelleet lähtevämme aikasin liikkeelle, mutta yllättävien esteiden vuoksi starttasimme matkaan vasta klo 14.

Meillä oli kummallakin juoksureput ja niissä 2 pullollista vettä, sekä varapullot. Energiageelien lisäksi mulla oli repussa miehen tekemä voileipä, tyttärellä hänen itsensä tekemiä keksejä.

Mies saattoi meidät koirien kanssa polulle ja sanoi siellä sitten likalla ”Muista sitten hoputtaa äitiä, muuten hommasta ei tule yhtään mitään”

Oli kuuma päivä, varjossa 27-28. Onneksi  polut olivat pitkälti puiden suojissa, auringossa tuli tukala olo.

Likka teki niinkuin isänsä oli sanonut ”Noniin, nyt on helppo pätkä, juostaan” ja minähän juoksin. ”Alamäki, nyt hanaa”

Sitten tuli pitkä ylämäki ja sen perään tasaista. Tossu ei enää noussut kevyesti enkä noudattanut likan neuvoja, vaan jatkoin kävelen. Se yritti muutaman kerran ja tuumas sitten ”sä oot ihan mahdoton, ei tää onnistu ilman isiä” Sain vähän vedettyä happea ja juostiin taas vähän. Sitten alkoi pitkä noin kahden kilometrin kapuaminen polkuja pitkin.

Vihdoin päästiin ylös ja käytiin ermitalla täyttämässä vesipullot, kasteltiin kasvot ja jatkettiin matkaa. Olimme myöhässä aikatalusta, olin arvioinut, että voisimme ehtiä kuudessa tunnissa takaisin.
img-20160911-wa0035

Ermitalta matka jatkui vielä vähän ylöspäin.

img-20160911-wa0033

Oli komeat maisemat, näki Montsant-vuoren selvästi. Sitten lähdettiin jatkamaan matkaa. Nyt olimme vasta 5 kilometrin kohdalla.

img-20160911-wa0037

Polku lähti laskeutumaan alaspäin. Välillä tuli nousuja. Maisemat vaihtuivat mänty- ja lehtimetsistä viinipeltoihin. Tämä reitti on mielenkiintoinen senkin takia, kun siinä huomaa mikroilmastojen vaikutuksen. Maaperä vaihtuu kvartsiperäiseksi saviluiskemaaksi, jossa Priorat alueen viinit viihtyvät. Maaperää kutsutaan täällä llicorellaksi.

img-20160911-wa0039

Saatoimme maistaa likan kanssa muutaman rypäleen. Vitsit ne on hyviä. Pieniä ja erittäin makeita, joista tulee voimakkaan makuista ja korkeaprossaista punaviiniä. Prioratin viineissä on yleensä 14-15 % alkoholia.

lippu

Saavuimme Porrera-kylään. Se on tunnettu viineistään. Sama lippu roikkui sillalla niinkuin viime vuonnakin. (kuva viime vuodelta)

img-20160911-wa0010

Pidimme likan kanssa evästauon. Tässä vaiheessa olimme kulkeneet / juosseet 15 kilometriä. Olimme punaisia kuin tomaatit koko matkan ajan 😀 Meillä kesti tulla tänne 4 tuntia. Olin tehnyt turhan positiivisen aika-arvion.

Likalla oli nopeampi askel kuin minulla ja niinpä sovimme, että hän jatkaa matkaa kotiin omaa tahtia. Kello oli 18 ja hänen piti vielä illalla mennä diskoon. Jos paluumatkakin kestäisi neljä tuntia olisimme siellä kl 22, joka oli liian myöhä likalle kun piti vielä käydä suihkussa ja syödä. Niinpä hän söi eväänsä nopeasti ja lähti menemään takaisin kotiin yksinään. Varmisti vielä ennen lähtöä että pärjäänhän minä varmasti ❤

Tytöllä oli reitti GPS-kellossaan, mutta olin kertonut hänelle 2 kohtaa, joissa piti olla tarkkana. Toinen oli kohta, jossa takastullessa voisi oikaista vähän tietä pitkin jättäen välistä 2km pätkän hankalaa kivikkoista polkua. Tässä vaiheessa olisi luultavasti jo hämärää tai pimeää joten parempi oikaista tietä pitkin.

Toinen kohta oli polun alku, joka erkanee toiselta polulta. Siinä voi vahingossa jatkaa väärää polkua. Laitettiin polun erkanemiskohtaan kiviä merkiksi ja kerroin, että viime vuonna mies oli kirjoittanut mulle siihen kivillä LOVE viestin, kun hän oli myös lähtenyt etenemään takaisin kotiin omaa vauhtia. Likka tuumasi että onpa ällön romanttista.

Kävellessäni yksin Porrerasta takaisin kohti tätä polkua mietin, että noinkohan se likkakin jättää mulle viestin polulle. Olin sanonut tytölle, että jättää aina merkiksi nimikirjaimen, että tiedän hänen menneen oikealle polulle ja että on hengissä (mulla on tapana maalata piruja seinille). Kun tulin polulle luki siellä kivistä tehty LOVE. Kyllä äidin sydän suli 🙂

img_20160910_194413

Tälläinen viesti antaa kummasti voimaa ja hymyssä suin jatkoin matkaa. Seuraava pätkä olikin koko reitin ärsyttävin kohta. 3 kilometrin polku menee metsässä eikä polkua ole käytetty paljon, joten se on osittain alkanut kasvaa umpeen. Puista roikkuu piikkiköynnöksiä ja polku on monista kohtaa erittäin piikikkäiden karhunvatukkaoksien peittämä. Jos en kaivellut sääristä piikkejä pois niin takerruin hiuksista tai juoksurepusta köynnöksiin. Erittäin ärsyttävä pätkä ja meinasin jo hermostua. Onneksi mies soitti ja kysyi tilannetietoja. Jaksoi taas jatkaa. Aurinko laski ja kaivoin otsalampun repusta. Olin yksin keskellä vuoristopolkua. Jostain polun viereltä kuului jonkin eläimen askeleita. Luultavasti villisika tai sikoja, niitä riittää täällä. En halunnut törmätä villisikalaumaan ja askel tiheentyi nopeasti. Suorastaan lensin 😀

Tulin sitten polun päähän ja siihen tytär oli piirtänyt sydämen. Ihana viesti, tiesin että likka on hengissä eikä villisikalauma ole ajanut sitä puuhun. Jatkoin matkaa ja oikaisin sen tien kautta mistä olin kertonut likalle. Siihen hän oli tehnyt kivistä nimikirjaimen. Äidillä nousi taas hymy huulille, kyllä meillä on ihana tytär.

Oli se aika siistiä olla ihan yksinään vuorilla, oli pimeää, suunnistin eteenpäin otsalampun valossa.  Kauempana kuun valo valaisi vuoren profiilin taustalle. Varpaani olivat todella kipeät, ne olivat kipeytyneet jo 8km kohdalla joten alamäet olivat aika tuskaa. Ensi kerralla otan toiset kengät mietin ja ajattelin miten se mies jaksoi vetää 170km kipeillä varpailla.

Matkaa kotiin oli vielä 7km. Soitin miehelle, hän oli saapunut möksälle juoksukisoista. Tyttärestä ei ollut kuulunut mitään. Hän ei vastannut puhelimeen. Huolestuin ihan sikana. Mitä jos sille on käynyt jotain ja mä annoin sen mennä yksin? Aloin soittamaan likalle. Ei vastausta. Uusi yritys. Ei mitään, alkoi tuuttaamaan heti. Rauhoittelin itseäni, varmaan katvealue vaan.

Jatkoin ja jatkoin soittamista. Varmaan noin viiden minuutin ajan. Vihdoin likka vastasi. Oli kuulema viimeisellä polulla ennen mökille paluuta. Huokaisin helpotuksesta ja jatkoin omaa matkaani. Se oli pääosin alamäkeä. Teki mieli kiskaista kengät irti, varpaisiin sattui niin.

Noin 45 minuuttia likan saapumisen jälkeen tulin itse mökille. Jalkaparkani. Matkaa oli taittunut 30 kilometriä, josta nousumetrejä oli vähän päälle 1300. Olin ihan poikki. Mies oli ostanut mulle cokista ja toi sitä ison lasillisen jäillä ja sitruunalla höystettynä. Vakiojuomani aina pitkien lenkkien jälkeen. Kylläpä maistui hyvältä!

koivet

Mun koivat ei ole ikinä olleet näin likaiset. Yöllä maistui uni. Likka olisi lähtenyt vielä diskoonkin, mutta kaverit eivät sitten päässeetkään. Ehkä hyvä niin, seuraavaana aamuna oli aikainen herätys, oli sukellusretken vuoro.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170 kilometrin jännitysnäytelmä

Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Sen on varmasti moni oppinut.

Kolme vuotta sitten kesällä vietimme lomaa Asturiaksessa. Oltiin siellä jossain metsässä lenkillä  ja tuli UTMB puheeksi.UTMB on 170 kilometrin kisa, joka menee Alpeilla, kolmen valtion läpi. Nousumetrejä siinä tulee yli 10 000. Muistan edelleen sen lehtimetsän ja sen järven, jonka ympärillä silloin kävelimme.  Mieheni sanoi ”että ikinä en tule sitä juoksemaan, niin hullu en ole” Haha, niinpä niin.
kisareitti

Yllä olevassa kuvassa tämän vuoden kisareitti ja sinnehän mekin suutasimme elokuun lopussa. Mites se menikään, älä koskaan sano ei koskaan.

Kisaan ei pääse mukaan noin vaan, tämä on yksi maailman suosituimpia polkujuoksukisoja ja mukaan päästääkseen pitää saada ensiksi pisteitä pitkän matkan polkujuoksukisoista ja jos pisteet täyttyvät pääsee mukaan arvontaan. Muistaakseni joka kolmas jää rannalle ruikuttamaan. Tänä vuonna kisaajia tälle matkalle lähti n 2300, joista maaliin asti pääsi n 1500  juoksijaa.

Kisareitti lähti Chamonixista kohti Les Houchesia, sietl Saint-Gervaisiin ja niin edespäin. Huoltopisteet, joissa henkilökohtainen huolto oli sallittu olivat 1) Les Contamines (Ranska) 2) Courmayeur (Italia) , Champex-Lac (Sveitsi) , Trient (Sveitsi) ja Vallorcine (Ranska) .

Meillä oli suunnitelmissa ottaa koirat mukaan ja valitsimme asunnon sen mukaan. Kämppä löytyi Les Houches:sta, vajaan 15 minuutin ajomatkan päästä Chamonixistä, jossa on lähtö sekä maali ja joka muutenkin on virallinen kisakylä kaikkine tapahtumineen. Emme lopulta ottaneet koiria mukaan (onneksi), mutta suunnitelman mukaaa ajoimme paikalle. Ajoaika oli suunnilleen 9.5 tuntia suuntaansa. Olemme viime aikoina reissanneet paljon autolla, kymmenen tunnin ajomatka menee nopeasti hyvässä seurassa ja 1.5-2 tunnin välein vaihtuvin ajovuoroin.

IMG_1913Kisa starttasi perjantai-iltana. Keskiviikko-iltana tankattiin evästä, myös huoltajan eli minun piti syödä hyvin. Mikä tahansa tekosyy kelpaa että vatsan saa täyteen 😉

IMG_1925

Chamonixin kisakylässä oli kaikenlaista aiheeseen liittyvää kojua esillä. Sieltä löyty kenkiä, vaatteita, energiapatukoita, kiipeilyvermeitä ja kisareitti-esittelyjä ympäri maailman. Likka keräsi pienen pinkan esitteitä mukaansa, yksi kiinnostavampia reittejä hänestä oli Sveitsissä. Ehkä ensi vuonna sinne?

IMG_1922

Lapsille oli erilaista ohjelmaa kiipeilystä tälläiseen vesileluun. Olisi aika kiva vaikka omassa uima-alttaassa. Huvitti kun altaan reunaassa luki isolla ”huom, vesi ei sisälly myyntihintaan”.

IMG_1929

Torstaina virittäydyttiin kisatunnelmaan ja

IMG_2060

perjantaina oli sitten lähtö. Kisa starttasi klo 18 illalla. Me toimimme likan kanssa huoltajina. Päätimme seurata kisaa kisäjärjestäjän linja-autolla koko reitin ajan, järjestäjien suosituksesta. Monilla huoltopisteillä olisi kuulema ruuhkaa ja parkkipaikka vaikea löytää. Huoltopisteille ajettiin aina mutkaisia ja kapeita vuoristoteitä pitkin joilla ei pahemmin ohitella.

Liput busseihin piti ostaa etukäteen ja ne maksoivat 30 euroa kappale. Ylläolevassa kuvassa on miehen huoltokassi (pinkki, mun valitsema 😉 )sekä mun ja likan kamat ja ruoat pakattuna punaiseen laukkuun, jossa oli myös jotain varatarvikkeita miehelle. Miehen tavoiteaika oli alittaa Suomen paras aika eil 28h. Tämä tiesi meillekin pitkää huoltorupeamaa. Kerta olemme ns ruokavammaisia (tytär on vegaani ja keliaakikko) pakkasimme omat eväät mukaan. Perjantaina päivällä keittelimme vihannessosekeittoa ja pastaa tomaattikastikkeella. Mä en ottanut niin paljon eväitä kuin tytär, koska tiesin, että voin ostaa ravintoloista / kaupoista jotain syötävää. Tyttären kohdalla se on vaikeampaa, vaikka löytysikin vegaanivaihtoehto hyvin todennäköisesti siinä on gluteenia.

IMG_2064

Starttipaikalle lähdettiin bussilla. Chamonix on tupaten täynnä kisapäivänä ja parkkipaikka lähes mahdoton saada. Emme lähteneet edes yrittämään. Oli kuuma päivä, koko viikko oli aurinkoa ja lämpöä täynnä, mittari näytti monena päivänä 30 astetta. Iltaisin viileni parinkympin tienoille, korkeammilla paikoilla oli ehkä 15 astetta öisin. Kerta vuorilla oltiin ei säistä koskaan tiedä. Ne voivat muuttua hetkessä. Niinpä pakollinen kisavarustus on pitkä. Reppuun pitää pakata pitkähihainen, tuulitakki, sadetakki, hattu, sateen kestävät hanskat, pitkät juoksutrikoot, otsalamppuja etc.

IMG_2065Anoppi halusi tulla katsomaan kisaa ja niinpä hän lensi paikalle Suomesta. Mukava kokemus hänellekin. Kuumuutta paettiin varjoon pari tuntia ennen lähtöä.

IMG_2074

Noin tunti ennen kisaa järjestäjä tuli tekemään miehelle pistotarkistuksen, että varmasti kaikki pakolliset varusteet ovat repussa. Tarkastuksen jälkeen puoliso alkoi tunkemaan  kamoja takaisin yli 2 vuotta vanhaan hyvin käytettyyn pieneen reppuun ja sehän repesi!

Onneksi Chamonixissa riittää urheilukauppoja. Mies juoksi äkkiä likan kanssa lähimpään urheilukauppaan ja osti sieltä Salomonin repun. En nielaissut yhtään kun katsoin 130 euron hintalappua 😉 Sitten vauhdilla kamat uuteen reppuun, nimilapun irrotus hakaneulan avulla (se oli nippusiteellä kiinni) ja kiinni uuteen reppuun.

IMG_2077

Uusi reppu selässä, mies yhtä hymyä ja valmiina koitokseen.

irunfar

Kisapisteiden ansiosta mies pääsi niin sanotulle eliittialueelle. Hyvä niin. Lähtöalueella oli ahdasta kun yli 2000 juoksijaa tunki sinne. Viimeiset pääsevät aloittamaan varsinaisen juoksu-urakan vasta pitkälti lähdön jälkeen, kun kisan startatessa voi vain kävellä joukon jatkona. Paitsi jos olet jonon alussa eliittialueella. Löydätkö miehen kuvasta? On se siellä. (Kuva irunfar.com)

IMG_2084

Tytär, anoppi ja anopin mies seurasivat lähtöä alkupäässä. Minä jäin 2 ison laukun kanssa häntäpäähän. Ei tuolla tungoksessa voinut liikkua.

IMG_2116

Lähtö oli mieletön tunnelmaltaan! Ihan mieletön fiilis ja tunnelman täydensi sopiva musiikki! Katsojat seurasivat kameroineen ja kännyköineen juoksijoita lähdön jälkeen.

IMG_2098

Juuri ennen lähtöä aurinko loi hienot säteet kirkon ylle.

Kun mies oli päässyt matkaan alkoi mun ja likan reipas 10 minuutin kävely bussiasemalle. Olin hyvissä ajoin selvittänyt mistä bussi lähtee. Siitä oli myös huoltajan oppaassa kartta. Halusimme tyttären kanssa ehtiä ensimmäiseen bussiin ja hikeä value kiirehdimme osoitetulle paikalle. Siellä sitten kisajärjestäjä sanoi että ”bussi lähtee tuolta kisakylän toiselta puolen”. Oikein näytti kartasta paikan. Se oli siellä, mistä juuri tulimme. Ei muuta kuin tossua toisen eteen ja äkkiä uuteen paikkaan.

Kysyin paikalla olleilta että tästäkö se bussi lähtee ja eräs nainen, joka myös oli huoltohommissa, sanoi ”tästä joo, mutta ne bussit tulee sitten kun tulee, tiedäthän, ranskalaiset” No tästä oli jo vähän kokemusta edellisen vuoden MM-skaboista (olivat Ranskassa) ja ajattelin, että odotellaan tässä sitten. Aloin sitten miettimään, että ei siinä ole oikein mitään järkeä, että bussi tulisi tähän kaupungin suulle, kun sen pitää ihan toiseen suuntaan lähteä. Väkeä oli jonossa aika vähän ja aloin funtsimaan että sen on pakko lähteä muualta. Kävin sitten laukun kanssa juoksemassa vähän kauempana ja sieltähän se oikea bussipysäkki löytyi ja joku 200 huoltajaa jonossa. Voi tuska.

Juoksin äkkiä likan luo ja huusin kauempaa ”Nyt hemmetti vauhtia jalkoihin, bussipysäkki on tuolla (osoittaen) ja siellä on ainakin 500 ihmistä jonossa. Ei ikinä ehditä isin luo ajoissa. Vauhtia, juokse!!!” Tytärparka. Pyöritti silmiä ja mietti mitä se mutsi taas vauhkoo. Mä kirosin ranskalaiset alimpaan helvettiin. Miten vaikeaa on opastaa ihmiset oikealle pysäkille?  Tästä tulee varmasti todelle hemmetin mielenkiintoinen reissu, mietin.

No päästiin sitten lopulta dösään ja matka ensimmäiselle huoltopisteelle alkoi. Se oli Les Contamines nimisessä paikassa. Matkan varrella vaihdettiin kerran bussia ja se oli samanlaista sekoilua kuin ekan dösän löytäminen.

Me vietimme Les Contaminessa aikaa huoltoalueella, mutta mies sanoi myöhemmin, että polun varsi oli täynnä katsojia jotka olivat tulleet paikalle piknikille, nauttivat tunnelmasta ja kannustivat juoksijoita, istuivat nuotion äärellä viiniä nauttien. Puolison mielestä tämä vaikutti parhaimmalta paikalta katsoa kisaa. Eli jos joskus suunta on nämä kisat niin tämä vinkki kannattaa pitää mielessä.

IMG_2134

Ilta alkoi hämärtyä. Läheisellä lavalla viriteltiin musiikkia ja kannustusjoukot odottivat  juoksijoita huoltopisteelle. Huoltotelttaan sai mennä vain yksi huoltaja. Meillä mä olin aina miestä vastassa pisteillä. Sisään huoltotelttaan pääsi lippua näyttämällä. Jokainen juoksija sai yhden huoltolipun per piste. Lisäksi kisajärjestäjät katsoivat edellisen aikapisteen aikaa, huoltaja pääsi telttaan n. 15 minuuttia ennen juoksijan arvioitua aikaa.

Mies oli arvioinut kunkin pisteen ajat 28 tunnin taulukon mukaan ja alussa hän tulikin jokaiselle aikapisteelle täsmälleen ajallaan. Juoksu kulki selvästi hyvin.

Les Contaminesin jälkeen jatkettiin matkaa takaisin Chamonixiin bussilla.

IMG_2135

Siellä meillä oli reilun tunnin odotus, ennekuin bussi lähtisi Italiaan. Söimme eväitä ja yritimme nukkua mutta eipä siitä nukkumisesta mitään tullut.

IMG_2144

Bussi saapui ja alkoi matka Italiaan. Reitti meni tunnelin läpi, jonka käytöstä joutuu maksamaan vajaa 60 euroa (edestakainen matka). Huomioi tämä, jos haluat seurata kisaa autolla. Bussilla mentäessä tuota maksua ei tietenkään tule.

IMG_2146

Saavuimme Italiaan ensimmäisten joukossa.

crew-quarters

Huoltajat söivät eväitä ja keräsivät voimia nukkumalla käytävällä. Minäkin sain torkuttua jonkin aikaa. Paikalla oli kahvio, joka oli auki koko yön. Sieltä sai ostaa evästä jos nälkä yllätti. Tällä pisteellä törmäsin myös suomalaisiin, jotka olivat tuleet huoltamaan muita juoksijoita. Vaihdettiin muutama sana ja Jussi kävi selvittämässä miten huolto tällä pisteellä toimii.

courmayer-aid

Miehen vauhti oli vähän hidastunut. Kun hän saapui pisteelle hän kysyi haluatko hyvät vai huonot uutiset eka? Valitsin huonot. Kuulema uuden repun vetoketju oli hajonnut ja puhelin tippunut taskusta. Olinkin jo tietoinen tästä, nimittäin puhelimen löytänyt henkilö oli laittanut siitä viestiä ja kertoi, että hän antaa luurin kisajärjestäjille. (saimme puhelimen takaisin kisan päätöspäivänä info-pisteestä Chamonixista) Puhelin on pakollinen varuste kisassa ihan turvallisuussyistä ja annoin miehelle mun puhelimen. Onneksi minulla oli myös anopin puhelin. Anoppi antoi luurinsa mulle jotta voin tehdä someen päivityksiä miehen juoksusta. Itselläni on sellainen peruskapula, jolla ei voi ottaa kuvia. Tämän takia oma instagram-tilini on ollut hiljainen heinäkuun alusta alkaen. No enivei, onneksi mulla oli anopin luuri matkassa!

Tehtiin huoltotoimenpiteet nopeasti ja mies jatkoi matkaa. Kertoi, että juoksu kulkee muuten hyvin, mutta alamäissä on vaikeuksia.

Me palattiin likan kanssa bussilla Chamonixiin. Siellä levättiin nurmikolla vajaa kaksi tuntia, ennenkuin matka jatkui bussilla Sveitsiin. Matkalla oli yksi bussinvaihto. Alun sekoilujen jälkeen bussimatkat ja vaihdot sujuivat kivuttomasti ja kaikki tuntuivat nyt tietävän mistä ja milloin seuraava dösä lähtee. Matka Champex-Lacciin kesti 1.5h. Bussissa oli mukava nukkua. Jokainen matkustaja taisi vedellä sikeitä. Huolto on raskasta hommaa.

IMG_2159

Ekana piti syödä kun saavuimme Sveitsin puolelle. Hyvä että sai silmät pidettyä auki, kyllä väsytti.

IMG_2186

Tämä oli mielestämme kaikkein kaunein huoltopaikka. Likka ehti vähän kävellä ympäristössä kun itse laitoin huoltokamoja kuntoon.

IMG_2171

Huoltoteltta.

huoltopiste

Huoltajia ja väsyneitä juoksijoita. Jotkut olivat tälle pisteelle tullessaan todella heikossa hapessa.

IMG_2207

Edessäni istui japanilainen juoksija. Hänen puolisolla oli huoltokamojen mukana kuva heidän lapsesta joka kiinnitettiin aina pöydälle huollon ajaksi. Suloista 🙂

IMG_2204

Tarjoilut olivat hyvät. Huoltajat eivät saa hakea ruokia etukäteen vaan juoksijan on itse käytävä ottamassa evästä. Juoksijat joka vuosi kertovat, että järjestäjien tarjoama keitto on parasta. Se on keitetty lihaliemeen ja seassa on vähän spagettia. Sitä mieskin tankkasi joka pisteellä ihan reilusti. Sai energiaa ja tarpeellisia suoloja. Välillä maistui myös perinteinen pasta.

IMG_2213

Tässä vaiheessa mies oli jo aika paljon myöhässä aikataulustaan. Näin likan ilmeen ennenkuin näin miehen ja tiesin, että nyt on jotain vialla.

IMG_2209

Olin laittanut miehen huoltokamat pöydälle valmiiksi niinkuin joka pisteellä. Telttaan sai viedä yhden kassin, max 30 litraa. No huomasin kyllä, että tästä joustettiin, moni kantoi isompia laukkuja tai jopa kahtakin laukkua. Lisäksi joillain oli 2 huoltajaa, vaikka säännöissä lukee, että saa olla vain 1. No eipä tuo onneksi meidän hommiin vaikuttanut.

Laitoin miehelle aina palautusjuoman joka pisteelle valmiiksi, lisäksi täytin geelipullon, joka vaihdettiin juoksurepun rintataskuun. Juomapullot täytin vedellä valmiiksi. Ne vaihdettiin reppuun aina. Sitten oli suolakapseleita, teippiä, aurinkorasvaa, puhtaat juoksukamat sukkineen, aurinkolippa, puhtaita buffeja, varakengät ja varasauvat, särkylääkkeitä ja varakello sekä vaseliinia hiertymiin.

IMG_2215

Tällä pisteellä kului aikaa. Mies söi paljon ja lepäsi vähän. Sanoi, että varpaisiin sattuu hirveästi. Vaihtoi tarkoituksella vain toisen kengän, juoksi loppumatkan kahdella erimerkkisellä kengällä. Laitoin miehelle aurinkorasvaa ja mies jatkoi matkaa.

champex-out

Poistuessaan näytti vähän paremmalta kuin tullessa.

Olin päättänyt jättää Trientin huoltopisteen väliin, kun en ollut varma kerkeäisinkö sieltä Vallorcineen. (luultavasti olisin kerennyt). Niinpä jatkoimme likan kanssa matkaa suoraan Vallorcinen pisteelle, bussilla tietysti.

IMG_2217

Tämä huoltopiste oli vähän pienempi kuin Sveitsin paikka. Anoppi ja hänen miehensä tulivat tänne myös meidän autolla.

IMG_2232

Aurinko paistoi, mutta taivaalle ilmestyi muhkeat pilvet. Olisi pitänyt ymmärttää, että nämä tietävät myrskyä. Otin vain kuvia ja ihastelin niiden muhkeaa näköä enkä ajatellut asiaa sen kummemmin.

IMG_2237

Likka ja muutama muukin huoltaja lepäsi nurmikolla huoltajien teltan takana.

IMG_2255

Minä en unen päästä saannut kiinni, joten menin vähän kuvailemaan. Tämä heppa oli söpö. Uskalsin jopa silittää sitä. (pelkään hevosia)

IMG_2247

Paikallisen ravintolan ulkovessa oli ravintolan kyljessä kiinni ja tuossa huussin seinässä lukee take away. Vähän nauratti 😉

No siinä sitten miestä odoteltiin ja puhelin soi. Puoliso oli päässyt Trienttiin. Hän soitti mulle ja kysyi missä olen. Kerroin olevani Vallorcinessa, niinkuin oli sovittu.

Mies sanoi hyvin kärsivällä äänellä ”Mä keskeytän. En pysty juoksemaan enää ollenkaan. Sattuu varpaisiin ihan sikana, tunnen miten kynnet lähtee irti” No mä siihen sitten eka  jotain vähän nätisti ja sitten ”Et helvetti keskeytä!! Me ei olla tultu tänne asti keskeyttämään! Mutsis on lentäny Suomesta asti katsomaan sun kisaa ja se on täällä Vallorcinessä meidän kanssa odottamassa sua. Sun on pakko tulla tänne!! Ja kaikki seuraa sua facessa ja ovat lähettäneet hirveesti kannustavia viestejä. Mitä yksistä varpaankynsistä, jengi juoksee ilman toista jalkaa tai kättä, ei toi ole mikään syy keskeyttää!! ”

Juteltiin vielä hetki ja mies tuumasi sitten, että menee lääkäritelttaan, katsotaan jos voidaan tehdä jotain. Kyllä mä varmaan ainakin sinne yritän. Sovittiin, että mies soittaa sitten kun/jos lähtee jatkamaan matkaa.

Meidän seurakaverit Tarragonasta olivat Trientissä ja yhdessä lekurin kanssa ihmettelivät miehen varpaita. Niitä teipattiin lisää ja lisäksi oikeaan kenkään leikattiin reikä varpaan kohdalle. Seurakaverit kannustivat ja tukivat kovasti ja 40 minuutin päästä mies soitti, että lähtee jatkamaan matkaa. Huokaisin helpotuksesta.

drop

Vallorcineen saapui kärsivän näköinen mies. Tehtiin huoltotoimenpiteet rivakasti ja mies leikkasi reikää tossussa vielä suuremmaksi. Sanoi, että sattuu mutta kyllä tällä etenemään voi, kyllä hän varmaan maaliin pääsee.

shoes

Kisakengät, eriparia ja toisessa mojovan kokoinen reikä 😀

 

headlamp

 

Mies yritti hymyillä, vaikka tässä vaiheessa juoksu oli enemmän hampaiden kiristelyä.

pilvet

Saatettiin mies matkaan illan hämärtyessä ja ensimmäisten pisaroiden tippuessa taivaalta. En ollut varma olinko saanut ladattua miehen otsalampun patterin ihan täysin, onneksi anopin miehellä oli mukana otsalamppu ja se pakattiin miehen reppuun varalampuksi. Varalamppuna ollut toinen lamppu oli hajonnut! Paljon oli epäonnea miehellä matkassa.

rain

Mies jatkoi matkaa vuorille ylös ja me lähdettiin ajamaan Chamonixiin päin. Pienet pisarat olivat vaihtuneet myrskyksi. Vettä tuli taivaalta täydellä teholla ja salamat löivät siellä täällä. Ajomatka oli vaikea, hyvä kun tien näki. Joka paikassa tulvi ja tulvat toivat mukanaan maa-ainesta rinteiltä. Rytisi lisää ja sade vaihtui voimakkaaksi raekuuroksi!

Päätimme ajaa talolle odottamaan kisan etenemistä. Miehellä oli vielä matkaa maaliin noin kolme tuntia. Jos hän edes pääsisi tässä myrskyssä maaliin! Keli oli kamala ja pelkäsin, että mies kuolee vuorelle. Jos ei liukastu ja tipu jonnekin rotkoon niin sitten eksyy ja paleltuu. (olen niin positiivinen..) Ajattelin, että lieköhän keskeyttävät kisan. Pakollinen varustemäärä on syystäkin iso. Kelit voivat vaihtua aurinkoisesta 30 asteen säästä rakeita ja salamoita syöksyvään taivaaseen.

Kisan live-seuranta oli järjestetty hyvin. Kisasivulta pystyi seuraamaan juoksijaa numeron tai nimen perusteella ja sieltä näki väliaika/huoltopisteiden ajat sekä web-kuvaa juoksijasta. Olin lisäksi ostanut palvelun, jossa sain tekstiviestin aina kun mies ohitti ajanottopisteen. Ajan lisäksi viestissä luki aina arvioitu aika seuraavalle pisteelle. Toimi tosi hyvin.

Olimme kämpällä ja seurasin läppärin ruutua herkeämättä. Seuranta kertoi miehen saapuneen La Teteen. Hyvä. On siis ainakin hengissä. Sade jatkoi luonnon piiskaamista.

Ajattelin odottaa miehen saapumista viimeiselle pisteelle ennen maalia, La Flegereen. Päivitin ruutua, ei mitään. Matkaa ei ollut paljon, mutta sen kulkemiseen tuntui menevän ikuisuus. Huolestuin taas ja mietin pitääkö mun lähteä vuorelle miestä etsimään. Viimein miehen seurantapallukka ilmestyi Flegeren pisteelle ja aloin vetämään kenkiä jalkaan lähteäkseni maaliin miestä vastaan.

Puhelin soi juuri kun olin saanut kengät jalkaan. Mies soitti. Huolestuin ihan sikana ennenkuin ehdin mitään sanomaan. Mies sano jotain ”Mä vihaan tätä, en juokse enää ikinä, tää on ihan karseeta, nää ihmiset täällä huoltopisteellä ärsyttää. Sano kaikille, jotka odottavat maalissa, että olen huonolla tuulella, etten jaksa puhua kenenkään kanssa. Haluan vaan pitsaa, suihkun ja nukkumaan” Mä siihen sitten jotain ”Joo joo, älä stressaa, älä välitä muista, keskity vaan juoksuun.” Sit mä vielä jatkoin vähän epävarmasti ”Kai sä tuut maaliin?” Johon mies ”Tietysti, vai ajattelitko että jään tänne vuorelle kuolemaan” Huh ajattelin, mun ei tarvi lähteä pelastamaan sitä 😀 Sitten sanottiin hei heit ja kerroin odottavani maalissa.

Lähdettiin sitten likan kanssa Chamonixiin autolla. Sade oli lakannut. Kello oli vähän päälle 23. Kaikki pitseriat olivat menneet juuri klo 23 kiinni. Mäkkäri oli vielä auki, se sulkisi klo 23.30. Mietin vetääkö mies herneen kovinkin syvälle kun jää ilman pitsaa. Yritin arpoa mäkkärissä mikäköhän ois sen lempihampurilainen. Tilasin 2 erilaista ja ranskalaiset. Seurakaverit tulivat mäkkäriin. He olivat seuranneet omalla autolla miehen kisaa Champex-Lacista lähtien ja pysähtyneet joka pisteellä. Mahtavia kannustavia kavereita! Kerroin heille että Kaitsu on pahalla päällä. Että se soitti ja kerto että sitä vituttaa.

Likka otti mäkkärin ruokakassin ja mä lähdin vielä katsomaan josko jostain löytyisi pitsaa. Eräs ravintola veti juuri ovia kiinni, mutta kertoi, että vastapäätä olevasta pubista saa pitsaa. Jee! Menin sinne ja siellä oli nuori kundi pitsanpaistohommissa, ihan oikean pitsauunin edessä. Tein tilauksen ja sanoin palaavani kohta. Lähdin käymään maalissa. Matkalla ohitin suomalaisia juoksijoita ja tukijoukkoja. Kerroin niillekin että Kaitsu soitti ja kertoi olevansa huonolla tuulella, ettei välttämättä kovin iloinen kaveri juokse maaliin.

Mentiin ihan maalialueen lähelle ja pian yksi seurakaveri vinkkasi, että nyt se Kaitsu tulee. Juoksin maaliin odottamaan. Ja sieltä se juoksi, kasvot yhtä hymyä. Oli nähnyt matkalla seurakaverit n 500 metriä ennen maalia ja he olivat antaneet seuran lipun Kaitsulle. Tuumasi että vedetään sitten hyvissä fiiliksissä tää loppupätkä.

maaliin

Lippu heiluen maaliin. (kuva Flash-Sport)

maalissa

Väsyny mutta onnellinen mies maalissa. (kuva Flash-Sport) Miehen aika oli 30h3 min. Hän oli lopulta 79. 2300:sta juoksijasta.

halaus

Vähän oli tunteet pinnassa.

Maalissa oli mun ja tyttären lisäksi vastassa suomalaisia juoksijoita ja heidän huoltajiaan, Naturetime eventsin perustaja Joan (täältä, järjestevät paljon täällä kisoja mm UTSM:n jonka mies on 2 kertaa voittanut), sekä Trail Tarraco seuramme kannustajia eli Sergi, Judith ja Eva Tapia, jotka seurasivat ja tsemppasivat miestä Champex-Lacista lähtien. Miehen ärsyyntyminen oli vaihtunut iloon ja onneen ja hyvin jaksoi jutella kaikkien kanssa. Saatiin se pitsakin ja palattiin takaisin kämpille syömään ja nukkumaan. Aamuyöstä tuli sitten seuraava suomalainen maaliin.

IMG_2369

Seuraavana päivänä tultiin katsomaan kun viimeiset juoksijat tulivat maaliin. Maali suljettiin sunnuntaina klo 16.30

IMG_2413

Kaikkien juoksijoiden kasvoilta paistoi mieletön onnen ja ilon tunne, enkä ihmettele.

IMG_2386

On se aikamoinen urakka, tässä vaiheessa juoksua takana 46h30min, joka on siis maksimiaika tälle reitille.

IMG_2445

Maalista siirryttiin palkintojenjakoon. Miesten voittoaika oli tänä vuonna 22 tuntia. Naisissa voitto irtosi 25 tunnin juoksulla.

Palkintojen jaon suurin stara oli kummiskin nainen, joka pääsi vikana maaliin. Hänelle tehtiin lavalle kunniakuja musiikin säestämänä ja palkinnon lisäksi häntä haastateltiin. Tunteikas hetki.

Olipahan mieletön kokemus tämä meille kaikille ja toivottovasti päästään kokemaan sama joskus uudestaan. Mies ei ole kyllä vielä ihan varma haluaako 😉

Alla tämän vuoden videokooste 170km UTMB:stä sekä muista matkoista, joita tässä kisassa järjestetään. Miehen oman rapsan kisoista voi taas lukea täältä: Kisarapsa